Ajankohtaista:

EU:n liikesalaisuusdirektiivin kansallinen täytäntöönpano uhkaa työntekijöiden oikeusturvaa ja perusoikeuksia. Asiaa selvittäneen työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän mietintö mahdollistaisi palkansaajajärjestöjen mukaan sen, että työntekijän oikeutta kertoa liikesalaisuuksia tai luottamuksellisia tietoja esimerkiksi ammattiliittonsa juristille rajoitettaisiin. Näin siinäkin tapauksessa, että työntekijä olisi joutunut riitatilanteeseen, joka koskisi juuri työsuhdetta ja liikesalaisuuksia.

Tällainen työntekijän oikeuden rajoittaminen oikeudelliseen apuun olisi ennennäkemätön hyökkäys työntekijän oikeuksia vastaan.

Hallituksella on vielä mahdollisuus ottaa kaikkien palkansaajakeskusjärjestöjen kriittiset kannat huomioon ja muuttaa lakiesitystä niin, että työntekijän oikeusturva ei vaarannu. Toivottavasti hallitus näin myös toimii, sillä muuten vaarana on paluu synkkään isäntävallan aikaan työoikeuksissa.

Jaa tästä kuva Facebookissa