Kansan kasvurahasto työllistävien investointien tueksi

Kansanedustaja Jari Myllykosken tiedote 7.11.2017
Julkaistavissa heti

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski esittää harkittavaksi uutta kasvurahastoa, jolla rahoitettaisiin kotimaahan työpaikkoja luovia yritysten investointeja. Kasvurahastoon houkuteltaisiin valtion luomin kannustimin sijoitusvaroja etenkin kotitalouksilta.

Pankkirahoituksen ehtoja on viime vuosina kiristetty ja pankkirahoituksen saamisen vaikeus on keskeinen yritysten rahoitusongelmien syy. Alkuvaiheen yritystukien ja suuryritysten tukien väliin tarvitaan uusi, työllistäviä investointeja kannustava järjestelmä, Myllykoski sanoo.

Sopiva väline kasvurahastoon voisi Myllykosken mukaan löytyä siitä, että kotitalouksia rohkaistaisiin sijoittamaan kotimaisiin yrityksiin.

Kotitalouksien pankkitalletusten yhteenlaskettu arvo on noin 80 miljardia euroa. Tämä summa lepää nyt käytännössä nollakorolla, joten miksi sitä ei houkuteltaisi kotimaisten työllisyyttä lisäävien investointien tueksi, Myllykoski ehdottaa.

Myllykoski arvioi, että kasvurahasto voitaisiin toteuttaa esimerkiksi osana hallituksen esittämää Business in Finland -yhtiötä. Kasvurahasto olisi toimiessaan tuottava sijoituskohde kotitalouksille ja yhteiskunnalle julkisia budjettivaroja täydentävä työllisyyden ja yrittäjyyden vauhdittaja. Myllykoski aikoo valmistella toimenpidealoitteen kasvurahaston luomiseksi.

Eduskunnan Kansalaisinfossa keskustellaan tänään yritysrahoituksesta klo 17–18.30. Myllykosken lisäksi tilaisuudessa alustavat neuvotteleva virkamies Teija Palko työ- ja elinkeinoministeriöstä, toimitusjohtaja Ari Martonen Martonen Management Consulting Oy:stä, toimitusjohtaja Sami Aro Geotalot Oy:stä ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.).

Mistä rahat kasvuun? Yritysrahoituksen pullonkaulat ja niiden avaaminen
Keskustelutilaisuus eduskunnan Kansalaisinfossa ti 7.11. klo 17–18.30
Osoite: Arkadiankatu 3

Lisätietoa:

Kansanedustaja Jari Myllykoski
Puh. (09) 432 3119
jari.myllykoski@eduskunta.fi