Saako tyhjän pyytämättäkin

Taitaa olla niin, että Porin, Rauman, Uudenkaupungin ja Turun toreilla on melko turha toivoa löytävänsä äitienpäiväksi tai lakkiaisjuhliin paikkakuntalaisten ammattikalastajien kalastamaa Selkämeren lähilohta tänäkään vuonna.

Kotimaisen merilohen pöytiin saaminen Selkämeren rannikolta edellyttää, että lohiasetuksessa hyväksytään merialueiden erilaisuus, eikä siksi säädetä samoja pyydysrajoituksia kaikkialle.

Maa- ja metsätalousministeriön esittämä lohiasetus yrittää tasapainotella ristiriitaisten intressien välillä. Luonnonlohikantoihin kohdistuva merialueen kalastus huolestuttaa Tornionjokilaaksossa, toisaalta Selkämeren ammattikalastus elää siitä.

Lohiasetuksessa velvoitettaisiin Selkämeren kalastajat kalastamaan vain yhdellä rysällä 1.5.–9.6. välisenä aikana. Vain yhdellä rysällä kalastaminen ei ole taloudellisesti järkevää. Selkämerellä soveltuvat paikat ovat hyvin tuuliherkkiä ja kalan liikkeet ovat ennakoimattomia, joten yhden rysän mereen laittaminen on kuin lauantai-illan lottoarvonta.

Kustannuksia syntyy, kun yhden rysän vuoksi tulee ajoa merelle. Varsinkin aikaisin keväällä kalastettavan lohen ollessa syönnöskalaa täytyy kalastajien ajaa kauas omasta rannasta.

Lähellä jokisuuta kalastavilla ei ole näitä ongelmia. Saalispaikat ovat ennakoitavampia. Samat rysäkiintiöt eivät kohtele eri merialueiden ammattikalastajia tasa-arvoisesti.

Lisäksi kaupallisen kalastuksen rajoittamista huhtikuussa ei voida perustella vaelluskalan olosuhteiden parantamisella, sillä silloin Pohjanlahdella tavattava lohi on syönnöstävää, suurimmaksi osaksi istutettua kalaa.

Nykyään kaikki istutetut lohet ovat eväleikattuja. Niiden kalastus voisi olla vapaata ympäri vuoden. Jos lohikannan genetiikkaa halutaan säädellä ja iso lohi nähdään arvokkaammaksi joessa, niin voidaanhan istutettujen lohien kalastus vapauttaa. Tämän hetken asetusluonnoksessa tehdään kalastuksesta ja kalastuksen valvonnasta aivan liian kallista.

Ammattikalastuksen ja lähikalan pelastaminen Selkämerellä edellyttää, että lohiasetuksessa hyväksytään merialueiden erilaisuus, eikä siksi säädetä samoja pyydysrajoituksia kaikkialle.

Tweet about this on Twitter0Email this to someoneShare on Facebook0