Nimisuojasta vauhtia elintarvikevientiin

Kansanedustaja Jari Myllykosken tiedote 5.5.2017
Julkaistavissa heti

Vasemmistoliiton kansanedustaja, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Jari Myllykoski esittää hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin, joilla lisättäisiin suomalaisten elintarvikkeiden saamista EU:n nimisuojajärjestelmän piiriin. Näin vauhditettaisiin elintarvikevientiä, mikä lisäisi alan työpaikkoja Suomessa.

Suomalaisille puhtaille elintarvikkeille on maailmalla yhä enemmän kysyntää. Suomalaiselle ruoalle on luotava vahva brändi, joka perustuu puhtauteen ja luonnollisuuteen. Nimisuojan pohjalle on hyvä rakentaa tarina, jolla rakennetaan vahvoja brändejä.

EU:n nimisuojajärjestelmän piiriin kuuluu tällä hetkellä 12 suomalaista tuotetta, joista kaksi on väkeviä alkoholijuomia. Suomalaisia nimisuojattuja tuotteita ovat mm. sahti, poron kuivaliha ja karjalanpiirakka. EU:ssa on nimisuojan piirissä yhteensä yli 1 500 elintarviketta, noin 1 900 viiniä ja noin 250 väkevää alkoholijuomaa.

Myllykoski on jättänyt toimenpidealoitteen hallitukselle, jossa esitetään nimisuojattujen tuotteiden lisäämiseksi toimenpideohjelmaa, jonka kautta autetaan tuottajien yhteenliittymiä ja paikallisia tahoja hakemaan nimisuojaa tuotteilleen. Näitä tahoja tuettaisiin taloudellisella tuella sekä asiantuntija- ja tiedotusavulla.

Tutkimusten mukaan nimisuojattujen tuotteiden hinta on keskimäärin 1,7 -kertainen tavanomaisiin tuotteisiin nähden. Vienninedistämisen mahdollisuudet tulee tunnistaa, sillä EU:n nimisuojan piirissä olevien tuotteiden markkinointiin on saatavilla EU:n tukea, ja niillä on mahdollisuus päästä EU:n omien brändikampanjoiden piiriin.

Tunnetuimmat ruoka- ja juomabrändit Euroopassa ovat nimisuojan piirissä. Tunnetuimpien tuotteiden, kuten samppanjan ympärillä on miljardiluokan liiketoimintaa tuotannosta kauppaan ja matkailuun. Tällainen tuo huomattavaa lisäarvoa kansantalouteen, Myllykoski sanoo.

 

Toivonkin hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin nimisuojattujen tuotteiden lisäämiseksi Suomessa ja varaavan siihen tarvittavat resurssit.

Toimenpidealoite kokonaisuudessaan (pdf-tiedosto)

Lisätietoa:

Kansanedustaja Jari Myllykoski
Puh. (09) 432 3119
jari.myllykoski@eduskunta.fi

Tweet about this on Twitter0Email this to someoneShare on Facebook22