Lakialoite pikavippien korkojen rajoittamiseksi

Tiedote 22.9.2016
Kansanedustajat Jari Myllykoski, Lenita Toivakka, Arto Pirttilahti, Kimmo KIvelä, Touko Aalto, Maria Guzenina, Mats Löfström, Antero Laukkanen
Julkaisuvapaa heti

Kansanedustajat Jari Myllykoski (vas.), Lenita Toivakka (kok.), Arto Pirttilahti (kesk.), Kimmo Kivelä (ps.), Touko Aalto (vihr.), Maria Guzenina (sd.), Antero Laukkanen (kd.) ja Mats Löfström (r.) aikovat jokainen jättää lakialoitteen pikavippien korkojen rajoittamiseksi. Lakialoitteessa esitetään korkokaton ulottamista niin sanottuihin luottolimiitteihin, jotka ovat nykyisin korkosäätelyn ulkopuolella. Kansanedustajat tavoittelevat lakialoitteeseen sadan kansanedustajan allekirjoitusta.

Kuluttajansuojalakiin lisättiin pikaluottojen korkokatto vuonna 2013. Lain mukaan luoton todellinen vuosikorko saa alle 2 000 euron luotoissa olla enintään korkolain mukainen viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkokatto ei nykyisellään toimi halutulla tavalla, vaan niin sanottujen luottolimiittien kohdalla korkeimmat vuosikorot ovat yli 400 prosenttia.

– Nykylainsäädännössä korkokatto on voimassa alle 2 000 euron pikaluotoissa, mutta tätä kierretään myöntämällä tuon summan laskennallisesti ylittävä luottolimiitti, josta asiakas nostaa usein pienempiä summia. Tämä porsaanreikä on tukittava lakimuutoksella, kansanedustajat sanovat.

– Lisäksi kuluttajan maksutaakkaa kasvattavat viivästyskorot ja perintäkustannukset. Rahavaikeuksissa olevat ihmiset eivät useinkaan jaksa hakea oikeusteitse muutosta kohtuuttomiin luottokustannuksiin.

Lakialoitteessa esitetään, että jos velallisen nostaman luoton määrä luottosuhteessa on alle 2 000 euroa, luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä.

Kansanedustajat uskovat, että huoli kansalaisten maksuvaikeuksista kerää eduskunnassa tukea yli puoluerajojen. Kesäkuun lopussa maksuhäiriöitä oli 372 800 henkilöllä, eli 8,4 prosentilla Suomen aikuisväestöstä.

– Tämä on hälyttävän suuri luku. Tiedämme, että maksuhäiriöt vaikeuttavat olennaisesti elämää ja saattavat estää esimerkiksi vuokra-asunnon saamisen.

– Ongelmaan tulee etsiä ratkaisuja pikavippien rajoittamisen ohella kehittämällä esimerkiksi sosiaalista luototusta.

Lakialoitteen teksti kokonaisuudessaan (pdf)

Lisätietoa:

Kansanedustaja Jari Myllykoski
Puh. (09) 432 3119
jari.myllykoski@eduskunta.fi

Kansanedustaja Lenita Toivakka
Puh. (09) 432 3191
lenita.toivakka@eduskunta.fi

Kansanedustaja Arto Pirttilahti
Puh. (09) 432 3143
arto.pirttilahti@eduskunta.fi

Kansanedustaja Touko Aalto
Puh. (09) 432 3003
touko.aalto@eduskunta.fi

Kansanedustaja Maria Guzenina
Puh. (09) 432 3106
maria.guzenina@eduskunta.fi

Kansanedustaja Kimmo Kivelä
Puh. (09) 432 3075
kimmo.kivela@eduskunta.fi

Kansanedustaja Antero Laukkanen
Puh. (09) 432 3084
antero.laukkanen@eduskunta.fi

Kansanedustaja Mats Löfström
Puh. (09) 432 3090
mats.lofstrom@eduskunta.fi