Veroparatiisit hyvinvointivaltion syöpä

Panamalaisen asianajotoimiston asiakirjavuoto paljastaa kansainvälisen veronkierron/aggressiivisen verosuunnittelun laajuuden ja monimuotoisuuden.

Tämän uutisen pitää herättää huomaamaan, että kansainvälisen konsernitalouden puljauksiin on pakko puuttua. Esimerkiksi kilpailukykysopimuksesta ei tule olemaan mitään hyötyä, jos vientiyritys myy tuotteensa nollakatteella ulkomaiselle tytäryhtiölle, tai maksaa konsernilainoista ylisuuria korkoja.

Ei ole kestävää, että kansainväliset konsernit ja sijoituslaitokset pyrkivät kaikin tavoin välttelemään verojen maksua. Tällaisessa tilanteessa verorasitteen kantavat pieni- ja keskituloiset. Vaikka oikeistolaiset liberaalit mitä sanoisivat, valtion pyörittäminen vaatii verotuloja, oli kyseessä sitten vasemmistolaista sosiaalipolitiikkaa harjoittava hyvinvointivaltio, tai vähäosaiset vankilaan sijoittava oikeistolainen kilpailuvaltio.

Tarvitsemme EU:hun maakohtaisen kirjanpidon talous- ja veroraportointeineen ja aukottoman automaattisen tiedonvaihdon. EU-tason toimenpiteitä odotellessa meidän tulee säätää kotimaan julkisiin hankintoihin maakohtaisen kirjanpidon edellytys. Tällä yksinkertaisella muutoksella saisimme jo 200 miljoonan euron verohyödyn.

Tukkimalla veroparatiisien aukot parannetaan olennaisesti julkisen talouden tilannetta ja mahdollistetaan investoinnit työllistävään kasvuun. Tämä on Suomen ja muun Euroopan talouden kohtalonkysymys. Hallituksen onkin nyt siirrettävä huomionsa leikkaussuunnitelmien teosta julkisen talouden rahoituspohjan puolustamiseen.